Terve täältä Jakutiasta Bresnin kansallispuistosta, Bresnin vuoren huipulla, vihdoinkin! Taival tänne on ollut äärimmäisen haastava ja olosuhteet rankemmat kuin alunperin odotimme ryhmämme kanssa. Argh! mutta teimme sen!!! Siis oikeasti henkeäsalpaavat näkymät koskemattomaan luontoon ympärillämme eikä ristinsielua nähty ryhmämme lisäksi moneen päivään...
Löytöretkemme Jakutiassa on todellakin avannut meille aivan uuden maailmaan. Vaikka hyppäsimmekin täysin tuntemattomaan tämän retken kanssa, olemme puulla päähän lyötyjä siitä kuinka hyvin saimme sen onnistumaan ryhmämme kanssa.
Yöpymistä Jakutian perinteisessä jurtassa
Jurtta kylän liepeillä |
Reissu lähti käyntiin toissapäivänä saavuttuamme Dvirnan kylään vanhalla neuvostojunalla, jonka jälkeen majoituimme kunniavieraina kyläpäällikön Rustam Akhmetovin yber loistokkaaseen hirsitaloon omiin huoneisiimme. Illan tullen pääsimme nauttimaan perinteisestä siperialaisesta ruuasta ja musiikista kyläläisten juhlatalolla. Vieraanvaraisuus kylässä oli aivan omaa luokkaansa, vaikka huoli siperialaisten kohtalosta painoi mieltämme kts. Siperialaiskylä uhkaa romahtaa ikiroudan sulaessa
Eilen keräsimme kamppeemme kasaan ja lähdimme hiihtämään koskemattomia hankia pitkin kohti tätä upeaa vuorta. Pienessä ryhmässämme oli kokeneita ja innokkaita hiihtäjiä ja se toimi yhteen hyvin ilman konflikteja. Illan tullen saavuimme jurtalle missä valmistimme maukkaan illallisen ja päädyimme punkkaan.
Aamulla lähdimme taittamaan suurinta haastetta, eli vuoren juurelta ylös vuorelle hiihtämistä, JA TÄSSÄ SITÄ NYT OLLAAN!!! Suosittelen!
Andrei
Matkakuvia ja linkkejä:
http://koti.aina.net/~harrinurminen/Galleria2/pages/46.htm
Nettisivut: https://sites.google.com/site/jakutianluontoekspertit
Video: https://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=WhqZZ2v2j1c
Bresnin vuori |
Lumimaisemaa |